Verkostorahoitus

Onko yrityksesi verkoston päämies tai sen ensivaiheen toimittaja? Määräytyykö ostajan maksuehto globaalin kilpailun tai alan tavan mukaan markkinoilla tai saatko pidemmällä maksuehdolla enemmän kauppaa? Kun samaan aikaan pitää huolehtia paitsi oman yrityksen myös verkostoyritysten käyttöpääoman riittävyydestä?

Maailmalla asia on ollut eilisen ongelmia yrityksille jo 1990 – luvulta lähtien, Suomessa ensimmäiset nykyaikaiset verkostorahoitukset (engl. ”Supply-Chain-Finance”) on rakennettu 2000 -luvun alussa.  Ratkaisu perustuu kuten koko verkostomainen toiminta verkoston yhteiseen etuun ja toimijoiden erikoistumiseen tekemään kukin ydinosaamistaan.

Parhaimmillaan verkostorahoitus antaa loppuasiakkaalle mahdolisuuden maksaa vasta kun kokonaisuus on hänelle toimitettu ja samaan aikaan on prosessin ajan huolehdittu toimittajien kassan riittävyydestä. Ja mahdollisesti kaikki tämä perustuen verkoston parhaan toimijan luottokelpoisuusluokitukseen. Helppoa, nopeaa, kätevää, reaalivakuudetonta ja edullista.

Me olemme olleet rakentamassa maamme ensimmäistä verkostorahoitusratkaisua jo 2000 -luvun alussa. Viimeisin mittava ratkaisumme on rakennettu 2016 ja ajetaan ylös 2017. Toimintamme perustuu vahvan rahoitus- ja yritysosaamisen sekä käytännön tekemisen lisäksi tekemäämme omaan tutkimustyöhön. Olemme alan ytimessä Suomessa.

Mikäli verkostomainen toimintatapa on yrityksenne kulmakiviä ota meihin yhteys. Istutaan alas asian tiimoilta ja katsotaan onko meillä mahdollisuuta rakentaa ratkaisua, joka onnistuessaan tuo lisää kauppaa, vähentää ongelmia ja kuluja sekä auttaa osaltaan keskittymään oleelliseen.